lauantai 26. tammikuuta 2013

Pitkät sukat

Tajusin alkutalvesta pitkien sukkien arvon. Tämä tapahtui matkalla tanssitunnille kun jalassani oli superpitkät säärystimet, joita käytän aina matkalla tunnille (matkaa noin 300 metriä) ja välillä myös tunnin aikana, mikäli on kylmä eli harvemmin. 

Käytän nimittäin töissä ja vapaa-ajalla paljon hameita ja siis myös sukkahousuja. Sukkahousut, vaikkakin paksut, eivät ole kovin lämpimät ja on ikävää kun jaloilla on lähes aina kylmä. Mutta tapahtuma matkalla tanssitunnille siis avasi silmäni. Sukkahousuista tulee lämpimämmät, mikäli niiden päällä on jotain villaista, kuten säärystimet tai vaikka pitkät sukat.

Olen itsekin välillä yllättynyt tästä omasta innovatiivisuudestani :D

Niinpä päätin kutoa itselleni pitkät villasukat.


Ohje on omasta päästä ja siellä se on edelleenkin.
Lankana Novitan Polku, jonka kanssa tuli pieniä ongelmia.

Ensimmäisen kerän kanssa kaikki meni hyvin. Toinen kerä olikin sitten eri pituisina pätkinä.
Mutta laitoin Novitalle viestiä ja sieltä tuli 3 siis KOLME kerää Polkua, joten toinen sukkakin saatiin valmiiksi.



Sukat ovat olleet melkein päivittäin käytössä ja sen vuoksi onkin puikoille täytynyt laittaa toinen pari pitkiä sukkia.

Näissä pitkissä sukissa ainoa miinus on se, että varren tekemiseen menee ikuisuus. Siis sitä vartta on loputtomasti eikä se tunnu koskaan olevan tarpeeksi pitkä. Mutta kunhan varren saa valmiiksi niin silloin sukka on jo melkein valmis.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti